tiistai 26. maaliskuuta 2013

siiven kosketus?

HEII!

Olen ollut eilen ja tanaan hiukan surullisella tuulella. On tullut taas mietittya paljon kaikkea elamasta ja tulevaisuudesta. Aina ei ole helppoa olla kaksikulttuurisessa suhteessa. Erimielisyys riitoja tulee paljon. Mutta kylla niista taman 4 vuoden aikana ollaan aina selvitty ja toivottavasti tullaan jatkossakin selviamaan. Sain toissa paivana kullaltani ihanan yllatyksenkin mika ei todellakaan tassa kulttuurissa tapana. Nimittain antaa vaimollensa ruusu! Taalla maassa ei kylla ruusukimppuja myyda joten kultani osti ihan ruukku ruusun. Ja ison sellaisen! <3
 
sen kukat ei ole viela auennet mutta lisaan sitten uuden kuvan kun ne aukeaa .)
 
 
 
Mutta jos nyt mentaisiin taman paivan aiheeseen. Aion tehda postauksen enkeleista.
Enkeleihin uskominen on yksi tarkeista asioista mihin islamissa kuuluu uskoa. Olen itse aina uskonut enkeleihin, mutta muslimiksi tullessa sain aivan uudelaisen kasityksen niista ja sain tarkempaa tietoa mita he ovat, mika niiden tarkoitus on.
Etteko ole itse miettineet samaa?
Usein on sellainen kasitys, etta ihmisesta tulee kuolemansa jalkeen enkeli. Islamin uskonto kumminkin kumoaa sen taysin. Nimittain islamin mukaan Jumala on luonut enkelit yksittaiseksi olennoksi. Ennen ihmisen luomista. Puhtaasta valosta palvelemaan itseaan. On epa selvaa minka nakoinen enkeli on. Se ei kumminkaan ole ihmis hahmo. Tarvittaessa enkeli kumminkin voi ottaa ihmisen, miehen hahmon. Ei koskaan naisen hahmoa.
Islamin mukaan niinkuin monien tarujenkin mukaan enkelilla tosiaan on siivet ja se on hyvin kirkas hahmo. Enkeli pystyy liikkumaan valoa nopeammin paikasta toiseen ja tottelee aina jumalaa. Enkeleille on annettu erilaisia tehtavia. Jotkut ovat vietin tuojia. jotkut pitavat huolen tuomio paivan torveen puhalluksesta, jotkut kirjaavat ihmisten hyvat ja pahat teot, osa huolehtii paratiisista ja helvetista jne.
 
Enkelin kerrotaan olevan hyvin kaunis. Jos ihminen nakisi enkelin han pyortyisi heti. Enkelilla on yleensa kaksi siipea. Mutta joillakin voi olla useampikin. Enkeli Gabrielilla kerrotaan olevan 600 siipea. Ja hanen laskeutuessaan kerran taivaasta maahan hanen paansa ylettyi taivaaseen asti. Enkelit ovat siis eri kokoisia ja heilla on eri ominaisuuksia.
 
Ihminen ei voi kuulla eika nahda enkeleita. Vain Profeetta mohammed ( rauha ja jumalan siunaus hanelle) on nahnyt enkeli Gabraelin jonka mukaan ylla mainitut piirteet ovat kerrottu.Gabrael ilmoitti talloin koraanin sanoman.
 
Jokaisella ihmisella on omat suojelus enkelinsa. Kun raskaus on edennyt 42 paivan ajan jumala lahettaa enkelin suojelemaan hanta ja maaraa kumman sukupuolen lapselle antaa. Enkeli antaa myos sikiolle sen muodon, kuulon, naon, ihon ja luut. enkelit myos suojelevat ihmista unen aikana. Silla ihmisia ei seuraa vain enkeli vaan myos jinnit eli saatanat ja houkuttelevat heita tekemaan pahaa. Sanotaan, etta jos enkelit beivat suojelisi ihmista, niin jinnit pompottelisivat ihmista, kuin kori palloa. Enkelit kirjaavat ihmisen jokaisen hyvan ja pahan teon... myos pienen pahan sanankin, mutta mikali ihminen tekee pahan teon ja katuu sita 6 tunnin sisalla, se jatetaan kirjaamatta.
 
Ihmisen kuoleman hetkellä enkelit tulevat ottamaan hänen sielunsa pois ruumiista, epäuskoisten ja syntisten kohdalla vieläpä erityisen karskilla ja säälimättömällä tavalla. Enkelit nimeltä Munkar ja Nakeer tulevat kysymään kuolleelta kysymyksiä hänen hautaansa ja ajavat uskovat Paratiisiin ja epäuskoiset Helvettiin. Enkelit osallistuvat uskovien ja oikeamielisten vainajien hautajaisiinkin.
 
Nama tiedot voi tarkistaa kirjasta the world of the noble angels...Dr. Umar S. al Ashqar. Kirja on koottu koraanin ja hadith kokoelmista.
 
Mita mielta olette? onko enkeleita olemassa? .)
 

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Geishan muistelmat

Heips!

Katsoin eilen illalla elokuvan memeries of a geisha. Joten paatin tehda siita tanaan postauksen.


 Elokuva kertoo pienesta kalastajan tyttaresta Chiyo, jonka aiti kuolee hanen ollessaan pieni. Hanen isansa myy hanet ja hanen siskonsa geisha taloon. chiyo ei kuitenkaan hyvaksy kohtaloaan ja yrittaa karata siskonsa kanssa. paetessaan han kumminkin loukkaantuu ja vain hanen siskonsa paasee pakoon. Chiyo joutuu korvaamaan aiheuttamansa vahingot ja joutuu tyskentelemaan emannalleen eika paase geisha kouluun kuten muut pikku tytot. Eraana kauniina paivana han tapaa mukavan miehen joka ostaa hanelle jaatelon ja antaa rahaa ruokaan. Chiyo ihastuu tahan mieheen ja kayttaa miehen antamat rahat toivomus kaivoon. Han toivoo etta hanesta tulisi viela geisha ja tapaisi miehen uudestaan.

Chiyosta varttuu kaunis nuori nainen. Samassa talossa asuva kuuluista geisha Hatsumomo on aina vihannut Chiyoa ja halveksunut hanta. Eraana paivana kuuluisa geisha Mameha tulee tapaamaan Chiyoa. Chiyo on talle velkaa, silla pienena Hatsumomo on pakottanut Chion tuhrimaan taman kimonon. Hatsumomo paattaa ottaa Chiyon oppilaakseen, etta tasta tulisi suuri Geisha. Samalla han saisi maksettua velkansa. Mutta edessa oli vaikea urakka. Chiyon oli opittava lyhyessa ajassa kaikki mita muut ovat opetelleet vuosia. Onneksi Chiyo on luonnon lahjakkuus ja oppii kuin oppiikin kaiken ja hanesta tulee kuuluisa Geisha sayuri. Han loytaa myos elamansa rakkauden, mutta paastakseen hanen lahellensa se vaatii monta tuskaista ja mutkikasta vuotta.


Tassa oli vahan juonesta. En paljasta enempaa, etta voitte itse katsoa mita tapahtuu. Mielestani elo kuva on parhaimpia mita olen katsonut! Kauniita pukuja ja maisemia. Ihana rakkaus tarina ja varmasti kuvaa hyvin tuon ajan naisten asemaa. Jolloin geisha naiset eivat saaneet olla vapaita. En voi antaa arvosanaksi muuta kuin 10 !

Haluaisin myos kertoa vahan elokuvan naispaa nayttelijasta Ziyi Zhangista joka on mielestani aivan alyttoman kaunis!
Han on syntynyt Pekingissa kiinassa 9.2.1979. Han aloitti opiskelun tanssiakatemiassa ollessaan 11 vuotias. Ja paasi keskusnayttely akatemiaan ollessaan 15. Hanesta tuli nuori kaunis nayttelija ja on kiinassa erittain kuuluisa. Hanella on paljon elokuvia. Kuuluisimmat ovat Hiipiva tiikeri, piilotettu lohikaarme , lentavien tikarien talo ja geishan muistelmat.

muita elokuvia ovat

  • Xīng xīng diǎn dēng  (1996)
  • Tie kotiin (1999)
  • Rush Hour 2 (2001)
  • Shǔ shān zheng zhuan  (2001)
  • Soturi (2001)
  • Hero (2002)
  • Jopog manura 2: Dolaon jeonseol (2003)
  • Zǐ húdíe  (2003)
  • 2046 (2004)
  • Mólí huākāi  (2004)
  • Operetta Tanuki Goten  (2005)
  • Yè Yàn  (2006)
  • Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat (2007)
  • Forever Enthralled (2008)
  • The Horsemen (2009)
  • Sophie's Revenge (2009)
  • The Founding of a Republic (2009)
  • The Grand Master (2010)
  • The Tale of Magic (2010)
  • Waiting (2010)





  • sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

    NEWROS 21.3.

    Kurdistanissa vietetaan newrosia eli kevaan juhlaa. Se on oikeastaan alkujaan iranista, mutta nykyaan se on levinnyt myos tanne. Suurin osa ihmisista menee juhlimaan tana juhla paimana, mutta monet vasta seuraavana paivana, koska se juhla on haram, eli islamissa kielletty. Mekin mieheni kanssa menimme vasta eilen piknikille sen takia.

    Eilen olikin siis mukava paiva. Lahdimme ystava perheemme kanssa n. klo 9 kohti srtakia joka on kaunis vuoristoinen paikka. Liikenne oli todella ruuhkainen ja paistuimme autossa. Emme kumminkaan menneet ylos vuorille vaan jaimme kauniin joen rantaan, jossa olemme aikaisemminkin kayneet.( kuvia samasta paikasta loytyy siis edellisesta postauksesta).

    Istuimme ja soimme pahkinoita ja auringon kukan siemenia ja nautimme auringosta, joka ei nain kevaalla viela ole niin kuuma. Sain vahan paivetystakin kasvoille. Pikku poikani leikki muiden lasten kanssa. Sai kaksi sopoa oman  ikaista tyttoa leikki kaveriksi .D toinen niista oli kylla jo entuudestaan tuttu.

    Paiva ruoaksi soimme riisia ja fasulli keittoa. Itse en voinut syoda paljon koska oli jotenkin huono olo.. se onneksi meni ohi paivan mittaan. Jotkut tanssivat kurdin tanssia (halparke). Ja miehet pelasivat vahan jalkapalloa. Illalla soimme kanavartaita, sipulia ja grillattua tomaattia ja tietenkin naan leipaa. Illan pimetessa lahdimme takaisin kotia kohti. Taas oli aivan kasittamaton ruuhka ja kaikki vain ohittelivat ja tie oli ihan tukossa. Monet ajoivat ihan vastaan tulevienkin kaistalla. Joten vastaan tulevien oli odotettava tien sivussa ruuhkan loppumista. Kaikki rekatkin olivat pysahtyneet odottamaan. Suomessa tallainen ei kylla kavisi painsa .D.

    Tassa taasen vahan kuvia